Puijon laen motti auki kaavalla

Kuopion kaupunki aloittaa rakentamisen mahdollistavan asemakaavatyön Puijolla

27.9.2017
Kuopion kaupunki käynnistää laajan asemakaavahankkeen Puijon laen uudistamisrakentamisen mahdollistamiseksi.

Tarkasteltavan alueen omistaa kokonaisuudessaan kaupunki. Siihen sisältyy myös urheilulaakso ja hyppymäkien seutu. Aluetta ei ole vielä tarkkaan rajattu.

Puijon laella ei ole asemakaavaa, mutta nyt sen tekeminen alkaa. Kohteena on urheilulaakson, hyppyrimäkien ja tornin ympäristö.

”Lakialue on keskeisin ja haasteellisin kokonaisuus työssä, sillä se on yleiskaavassa merkitty suojelualueeksi”, sanoo kaavoitusarkkitehti Jouni Pekonen Kuopion kaupungilta.

Puijon urheilulaaksoon suunniteltu yksityinen monitoimiareena, Puijo Areena, on etenemässä etupainotteisesti.

”Tarkoitus on saada sille rakennuslupa vielä tämän vuoden aikana, joten asiassa edettäneen asemakaavapoikkeamisen kautta. Lähiaikoina valitaan areenan suunnittelijat”, kertoo Kuopion kaavoitusarkkitehti Jouni Pekonen.

Puijo Areena rakennetaan Puijo urheilulaakson käyttösuunnitelman mukaisesti.

Hankevastaaava Antti Pakkalan tavoitteena on ollut, että areena on valmis viimeistään vuoden 2019 alkupuolella.

Lähde: Marita Tiihonen, Savon Sanomat 27.9.2017, kuva Kuopion kaupunki / Vicente Serra

(Artikkeli julkaistu kokonaisuudessaan Savon Sanomissa 27.9.2017)